Tänään olikin koirille tiedossa hieman erilainen päivä, sillä päätin ottaa osan mukaan tallille. Monikaan ei ehkä tiedä, että omistan myös virtuaalitallin: Babooz :)
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin ottaa mukaan nuorison eli Wellan, Roosan, Selen ja Nipsun. Näistä koirista Sele ja Roosa olivat käyneet tallilla ennenkin, Nipsulle ja Wellalle tämä oli ensimmäinen kerta.
Kun päästiin pihalle, laskin koirat autosta vapaaksi. Sele ja Roosa ottivat iisisti ja menivät rauhassa tervehtimään hevosia. Wellaakaan ei paikka paljon ihmetyttänyt vaan hevoset. Hui kamala, oli Wellan eka ajatus moisista heinänpuputtajista. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti knabstrupit hyvin rauhallisiksi eikä ollenkaan pelottaviksi.
Nipsu sen sijaan otti asian kaikkein pahimmalla tavalla, eli pisti turbon päälle :O
Talliin, tarhoille, lantalaan, auton ympäri ja kaikki parissa kymmenessä sekunnissa. Aikansa juostuaan Nipsukin sitten tajusi, etteivät hevoset ole tulossa häntä jahtaamaan vaan ovat ihan mukavia kavereita.
Loppuilta sujuikin todella hienosti hevosia sisälle ottaessa, ruokkiessa ja tallia siivoilessa.
Ehkäpä tän lauman voisi ottaa tallille uudestaankin mukaan :)
Ja muita iloisia uutisia:
Kasvattini Napsu on vahvistettu kaksoisjäljestysvalio! Onnea Marsi!
vFIN & vSWE JVA Nuuskuttajan Nipin Napin
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
KVA, JVA ym. tuloksia
Taas on tullut koirille hirmuisesti tuloksia viime blogipäivityksen jälkeen :)
Kata sai nomessa viimeisen ykköstuloksen ja on nyt vahvistettu vFIN KVA.
Roosa on saanut tokossa kolme EVL1-tulosta on jo enää KP:n päässä valionarvosta.
Perro sai pelatuskokeissa peson läpi hyväksytysti ja jatkaa nyt jäljellä, haussa ja raunioilla.
Nipsu sekä Wella saavuttivat Suomen jäljestysvalion tittelit (vFIN JVA).
Kasvattini N. Convallaria "Kassu" jäljesti hienosti pk-puolella ja on nyt jäljeltä vFIN KVA, onnea Veera!
Näyttelypuolella on tullut mukavia tuloksia. Nipan järjestämässä näyttelyssä Nipsu yllätti kaikki olemalla ROP ja RYP3, ja Kata yllätti olemalla VSP :)
Jokohan tuossa olisi tärkeimmät :D

sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Nomekisoissa
Kävimme tänään tolleriyhdistyksen järkkäämissä nomekisoissa. Mulla oli mukana koko lauma (arvatkaa vaan minkälainen sählinki päällä) ja lisäksi paikalle saapui pari kasvattiani.
Taippareissa mulla ei ollut omia kilpailemassa, mutta Jennan Melli (N. Mymmeli) sekä sijoitusnarttu Aida (N. Pikku Myy) olivat. Hienosti sujui molemmilta koirakoilta ja läpi mentiin. Molemmat saivat siis NOU1-tuloksen. Onnea!
Alokasluokassa olikin sitten multa kolme koiraa+kasvatti Napsu (N. Nipin Napin). Marsin ja Napsun työskentely oli todella hienon näköistä ja ykköstuloshan sieltä sitten pamahti!
Itse en Wellan kanssa ole hirveästi kerennyt noutojuttuja saati sitten kanijälkeä harjoittelemaan, mutta onneksi Wellalta löytyy oma-aloitteisuutta ja saimme kakkosen.
Kiton kanssa palautukset hieman takkuili, missä lie pojan ajatuksen olleet. Saimme kuitenkin kolmosen, johon olen ihan tyytyväinen.
Nipsu sai myös kolmostuloksen. Tähän ei paljon ole kommentoitavaa, oli niin perusnipsuilua :D
Avoimessa oli Teppo ja Roosa.
Teppo työskenteli hirmu hyvin, ja malttoi keskittyä mun ohjaukseen. Saatiin ykköstulos ja luokkanousu voittajiin.
Roosan kanssa ei oikein sujunut, ja saimme nollan. Tyttö ei ollut työfiiliksissä, eikä siksi jaksanut tehdä töitä.
Voittajassa sekä Sele että Kata repäisivät, ja saimme ykköstulokset. Katalle tämä oli viimeinen tarvittava ykköstulos, joten rouva on nyt vFIN KVA* :)

maanantai 28. syyskuuta 2009
Hillfieldin KV näyttely + muita tuloksia
Osallistuin lähes koko lauman kanssa Hillfieldin järjestämään KV-näyttelyyn.
Ensimmäisenä kehään astui Perro. Perron kanssa ollaan kovasti treenattu kehäkäyttäytymistä ja etenkin liikkumista. Hienosti meillä sujui, vaikkakaan kanssakilpailijoita ei ollut. Olimme doggien ainut edustaja, ja tuomari Mimmu sijoitti meidät rodun parhaaksi kera sertin!
Tollereita oli ilmoitettu vain yksi (Acustica of Olvida, nuo eh/1) omieni kuuden lisäksi. Ensin vuorossa olivat nartut, joista Kata ja Roosa nappasivat ERI:n. Wella sai EH:n ja sijoittui avoimessa luokassa kolmanneksi. Roosa voitti luokan Katan ollessa näin toinen. Jäin odottamaan pn-kehää, sillä Sele oli vielä arvostelematta.
Uroksista mukana olivat käyttöluokassa Nipsu ja Kito. Nipsu vetäisi ERI:n ja Kito EH:n. Nipsu siis oli myös samalla PU1 kera SERTin!
Käyttöluokassa oli vielä viimeisenä Sele, joka todella räjäytti potin. Tyttö sai ERI:n, johon olin äärimmäisen tyytyväinen. Paras narttu kehässä Mimmu sijoitti Katan kolmanneksi ja Roosan toiseksi. Sele oli siis PN1, SERT ja kaikenlisäksi vielä ROP, CACIB. Nipsu oli VSP, SERT <3 :)
Mahtavia tuloksia kertakaikkiaan! Kiitos kaikille kehän laidalla auttaineille.
Myöskin sijoitusnarttuni Nuuskuttajan Pikku-Myy "Aida" avasi näyttelyuransa hienosti olemalla Westminster Kennel Club Dog Show'ssa PN2 kera SERTin. Onnea Hensu!
Pk-puolella Nipsu on saanut Jk2-koularin ja Roosa Hk2-koularin. Tästä on hyvä jatkaa :)

perjantai 25. syyskuuta 2009
Pennut syntyivät!
Roosa pyöräytti tänään illansuussa odotetusti 5 pentua, josta 3 on uroksia ja 2 narttuja. Kaikki sujui hienosti ja Roosa on esimerkillinen mamma :)
Kaikilla pennuilla on jo koti. Nartut menevät Jennalle (Petite's) ja Hensulle (de Verano) ja urokset matkaavat evm omistajille ympäri Suomea.

tiistai 22. syyskuuta 2009
Hieno näyttelypäivä
Tulokset Duskarran järjestämästä KV-näyttelystä tulivat, ja meillä meni hienosti :) Tuomarina toimi Kati.
Kassu: JUN EH, JUK 3 (kasvatti)
Norppa: NUO ERI (kasvatti)
Nipsu: AVO ERI, AVK 3, PU 4
Teppo: AVO ERI, AVK 1, PU 1, SERT, ROP, CACIB
Kito: KÄY ERI, KÄK 1
Kata: AVO ERI, AVK 2, PN 2, SERT
Sele: AVO ERI, AVK 4
Roosa: AVO ERI
Dara: AVO EH (kasvatti)
Napsu: KÄY EH, KÄK 2 (kasvatti)
Nuuskuttajan kasvattajaluokka KAS2 (Mukana Namupala, Calluna Thapsus, Nurin Kurin, Nipin Napin).

lauantai 12. syyskuuta 2009
hylätty, hylätty,III-palkinto
Mun pitäis saada mejäsuorituksista jonkinlainen lohdutuspalkinto.
Oltiin tolleriyhdistyksen järjestämissä mejäkisoissa, joissa kilpailtiin joka maassa. Roosan ja Selen kanssa osallistuttiin 6 kokeeseen ja Nipsun kanssa 7 kokeeseen.
Wella pääsi harjoittelemaan FIN mejää AVO-luokassa ja sai hienosti ykköspalkinnon! Wellalla on nyt oikeus voittajaluokkaan, joten mun pitää tosiaan yrittää panostaa tytön kanssa treenaamiseen.
Nipsu yllätti mut täysin. Olin jo varautunut pahimpaan, eli siihen että poika vetää koko päivän ihan leikiksi. Tulihan meille kaksi hylkyä, mutta myös kaksi ykköspalkintoa! Ehkei Nipsu olekaan ihan toivoton tapaus :D
Sele sai myös muutaman hylätyn ja kaksi ykköspalkintoa. Hienosti mammaloman jäljiltä!
Roosan kanssa mä meinasin jo ekan kokeen jälkeen lähteä kotiin, mutta päätin kuitenkin vetää päivän täysillä loppuun. Ekasta kokeesta saatiin kakkonen, joka ei ole ollenkaan huono. Tiesin kuitenkin, että Roosa ei tehnyt töitä halukkaasti ja ykkösiä olisi turha toivoa. Niinhän siinä kävi, että me vedettiin lopuista kokeista hylyt. En oikein tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. On tuo tyttö vaan niin loistava tapaus. Yhtenä päivänä menee fantastisesti ja toisena sitten tällä lailla.
Koiriahan mä en voi hylyistä syyttää, kyllä syyllinen löytyy hihnan toisesta päästä :D
Roosa saa nyt jäädä mammalomalle, sillä tiedossa on kuun lopulle pentuja <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)