torstai 6. toukokuuta 2010

WolfTame's Step Change

Rakas tollerinarttuni Sele on eilen kaikessa hiljaisuudessa vaipunut ikiuneen. Seleä alkoi jo ikä painaa, joten koiran parasta ajatellen päätin päästää Selen pois.

Sele oli hyvin ainutlaatuinen koira. Selen isä oli tuolloinen oma koirani Tommi (Rockhead's Firm Tribute), josta pidin todella paljon. Emä oli Pinja (Punasuden Pärla), joka hänkin oli kaunis ja pärjännyt tolloneiti. Jo sukunsa puolesta eväitä oli käyttöpuolelle, ja siellä Sele selvästi näytti pärjäävänsä monessa lajissa. Titteleitä kertyi vFIN & vSWE JVA, vFIN KVA (nome, haku), Hk3, Jk3, BH
Lisäksi Selellä oli näyttelyistä useita ERI mainintoja sekä 1xSERT, ROP, CACIB. Tämän monitoimitytön kanssa kilpailimme myös vepessä, jossa Sele ehti edetä voittajaluokkaan. Tokoa kävimme kerran kokeilemassa saaden ykköstuloksen :)

Selellä on jälkeläisiä yhden pentueen verran, Sunburn's A-pentue Klassen kanssa. Pentueeseen syntyi 3 urosta ja 2 narttua. Pennut ovat selvästi perineet äidiltään käyttöpuolen taitoja ja hienot luonteet.

Kiitos Sele kaikesta, mitä minulle ja laumalle opetit. Kaipaus on suuri <3

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Nomettajat

Meille on sujunut lauman kanssa aivan mahtavasti nomen puolella. Itselläni on ollut nyt aikaa ja innostusta treenata etenkin nomea, ja se näkyy koirissa :)
Koiristani 2/9 on jo nomevalioita.
Voittajaluokassa kilpailee 6 koiraa: Wella, Nala, Nipsu, Kito, Piri ja Capo.
Uusin tulokas Kiia on alokasluokassa, mutta on saanut jo yhden ykköstuloksen.

Ilmoitin lähes koko lauman Koruttoman nomekokeeseen 18.4. Kisaan lähdetään hyvin toiveikkaina, sillä Nipsu ja Nala ovat molemmat yhden ykköstuloksen päässä valionarvosta. Etenkin Nala on ollut oikea tykki nomessa, tyttö on muistaakseni vetänyt melkein jokaisesta kokeestaan ykkösen!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Sijoitustytöt

Hiukkasen voisin kertoilla mulla sijoituksessa olevista tytöistä Kiiasta ja Nalasta. Tytöt ovat syntyneet hyvin samoihin aikoihin ja saapuivat mulle lähes peräjälkeen. Nalasta ja Kiiasta onkin tulleet parhaat kaverukset ja kyseessä on oikea kauhukaksikko :)

Petite's Feliz Luna
Kiia on Jennan kasvatti ja minulla siis sijoituksessa. Kiian kanssa on kisaukset vielä aluillaan, näyttelyissä ei ole ehditty käydä ollenkaan. Omaan silmääni Kiia on todella hyvärakenteinen juniori, joten kyllähän me myös näyttelyissä kierretään. Nomessa tyttö on toiminut hienosti ja meiltä löytyykin yksi ALO1-tulos. Muissakin lajeissa on päästy hyvin alkuun, sillä tytöltä löytyy myös vepen sove, pelastuskokeiden peso sekä bh-koe hyväksytysti suoritettuina. Aika monitoimipakkaus tuntuu olevan, vaikkakin pieniä motivointiongelmia tuppaa välillä ilmaantumaan. Eiköhän innostusta saada lisättyä, kunhan itse ohjaaja jaksaisi panostaa enemmän ;)

Ternen Maintenir
Nala taasen saapui Veeralta minulle sijoitukseen. Nalan kanssa on käyty paljon näyttelyissä saaden useita ERI-mainintoja. Kaunis tyttö, en voi muuta väittää <3 Nala on superpirteä, aina iloinen ja toiminnanhaluinen. Huomasin heti Nalan kiinnostuksen riistaan ja noutamiseen ja arvasin nomesta tulevan meidän lajimme. Nala onkin saanut kokeista lähes pelkkiä ykköstuloksia, ja kilpaileekin jo voittajaluokassa. Mejässä olemme saaneet jo yhden AVO1-tulokset, BH ja RH-E löytyy. Tokossa on myös sujunut alkukankeuden jälkeen hyvin, ja kisaamme avoimessa. Nalan energisyyden takia valitsin yhdeksi lajiksi vielä koiratanssin, josta tyttö tykkää todella paljon.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

vNNY:n alku viikonloppu

Tolleriyhdistys järjesti aimo annoksen kisoja vain tolleriväelle. Lajeina/luokkina olivat peso, pakk, nou ja sove. Nuuskuttajalaiset olivat todella hienosti mukana, ja menestystäkin tuli :)

Seuraavat koirat saavuttivat hyväksytyt tulokset eri lajeissa.

NOU (NOU1)

N. Talven Lupaus/Marsi
N. Talven Tuiske/Vilma
N. Talven Lumo/Viv
Fox Hunter/Hensu (tulevan pentueeni isä)
Hyvä Napsun ja Topin pennut!

PAKK (BH)

Petite's Feliz Luna/Mari
N. Talven Lumo/Viv
Ternen Maintenir/Mari
N. Talven Lupaus/Marsi

PESO (RH-E)

Tärnvöö Lustlik Kerjus/Mari
N. Talven Lupaus/Marsi
Ternen Maintenir/Mari
N. Mymmeli/Jenna H.
N. Talven Lumo/Viv
N. Pikku Myy/Hensu

SOVE

N. Pikku Myy/Hensu
Petite's Feliz Luna/Mari
N. Talven Lumo/Viv
N. Talven Lupaus/Marsi
Fox Hunter/Hensu (tulevan pentueeni isä)

Onnittelut ja kiitokset kaikille kasvattien omistajille. Olitte hienosti osallistuneet sankoin joukoin viikonlopun kisoihin. Erityisesti onnea Marsille: Intro läpäisi uskomattoman hienosti joka lajin! Taitaa poika harjoitella äitinsä opeissa ;)

tiistai 16. helmikuuta 2010

Napsun pennut

Mä luulin, että kirjoitin Napsukan pennuista tänne blogiin. Näköjään en :D

Mutta kuitenkin, Napsulle (N. Nipin Napin) syntyi tosiaan vajaa viikko sitten 3 urospentua. Marsi kysyi, haluaisinko teettää Napsulla pentueen. Mun ei tarvinnut asiaa kahta kertaa miettiä. Pidän todella paljon Napsun luonteesta ja käyttöominaisuuksista, se on juuri sitä mitä tollerilta haen.
Napsu astutettiin Topilla (Sumuhunnun Punainen Puutarha). Topi on ihastuttava uros, jolla riittää karismaa.

Pentuja syntyi 10.02.2010 kolme kappaletta, kaikki uroksia. Synnytys sujui ongelmitta, ja Napsu hoiti pentujaan erinomaisesti.

PENNUT

Nuuskuttajan Talven Lumo "Mark", omistaja Viv
Nuuskuttajan Talven Lupaus "Intro", omistaja Marsi & Hensu
Nuuskuttajan Talven Tuiske "Into", omistaja wildzu

lauantai 6. helmikuuta 2010

Pentusia

Viimeisestä blogiteksistä on taas kulunut luvattoman kauan. Itselläni oli tammikuu todella työntäyteistä, ja virtuaalitouhut joutuivat olemaan vähemmällä. Nyt aikaa ja intoa löytyy, joten Nuuskuttajan is back in business :D

Pentuja olisi luvassa useammasta yhdistelmästä tälle vuodelle. Lisätietoa kaikista pennuista on kasvatus-sivulla.

Ensi viikolla syntyvät ensimmäiset; novascotiannoutajia yhdistelmästä Napsu x Topi. Pentueen nimet ovat vuodenaikaan liittyen talviset: Talven Lupaus, Talven Lumo ja Talven Tuiske.

Seuraava pentue on luultavasti japaninpystykorvapentue, mikäli saadaan varauksia pari kappaletta. Tällä hetkellä yksi uros olisi menossa Hensulle, mutta mielelläni ottaisin vielä toisenkin varauksen ennen pentueen teettämistä.
Pentue on yhdistelmästä Fiia x Pihka, molemmat omia kasvattejani <3

Toinen tolleripentueen ajankohta on vielä avoin, kuitenkin tälle vuodelle. Pentue tulee sijoitusnarttu Aidalle, isänä Rasmus.

Lisäksi olen miettinyt Wellan käyttöä. Vielä en tiedä, tullaanko Wellaa koskaan käyttämään jalostukseen, mutta mietinnässä asia on. Olisihan tytöllä jo tuloksia käyttöpuolelta, ja sieltä tuloksia haetaan kyllä vielä lisää. Näyttelyistä on tullut tasaista EH-linjaa, välissä yksi erinomainen. Pennut tulisivat loppuvuodelle tai ensi vuodelle, jos Wellaan tultaisiin käyttämään.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Jetta & vKREW-09

Laumakoko on jälleen kasvanut, sillä Nuuskuttajaan on muuttanut uusi musta tanskandoggi :) Jetta, viralliselta nimeltään Seffel's Save My Day, on reipas doggityttönen Seffel's -kennelistä täältä Itä-Suomesta. Jetan kanssa tullaan käymään näyttelyissä sekä kisaamaan tokossa, koiratanssissa ja vepessä.

vKREW-09
Joulukuun lopulla kävimme Kreikan voittajanäyttelyssä, jossa tollerit tuomaroi Mimmu.
JUN
u. N. Convallaria "Kassu" EH
n. N. Pikku-Myy "Aida" EH
NUO
u. N. Nokinenä "Norppa" ERI/4
n. Ternen Maintenir "Nala" EH
AVO
n. N. Nurin Kurin "Dara" EH
n. Viverockan's Alison Rose "Roosa" ERI/3
n. Rockhead's Jennie Wren "Wella" ERI/4
KÄY
u. N. Namupala "Nipsu" ERI/2
u. N. Calluna Thapsus "Kito" EH
n. N. Nipin Napin "Napsu" ERI/2
n. WolfTame's Step Change "Sele" ERI/1
KAS
Nuuskuttajan - KAS2 (Mukana Napsu, Nipsu, Norppa, Kito)
Mukavaa oli, kiitos kaikille kasvattien omistajille kun osallistuitte näyttelyyn. Erityisesti mieltä lämmittävät Norpan, Wellan ja Napsun ERInomaiset <3